Ekologista hiustenhoitoa
Leikkaamme naisten, miesten ja lasten hiuksia, pienistä siistimisistä kunnon muodonmuutoksiin. Olemme koulutettuja parturi-kampaajia ja luomme huolella ja toiveitasi kunnioittaen upean leikkauksen juuri sinulle.
Teemme kaikki värjäykset 100% kasviväreillä. Emme käytä lainkaan synteettisiä värejä. Synteettiset värit voivat olla hyvin allergisoivia, ja pesun yhteydessä vaaralliset kemikaalit kulkeutuvat viemäreiden kautta lopulta mereen asti.
Näille vaarallisille kemikaaleille ei ole pakko altistua. Hiuksia voi värjätä hellävaraisesti luonnon omilla aineilla, kasviväreillä. Tavallisimmin käytetyt kasvit ovat henna, indigo ja cassia. Sekoittamalla näitä saa aikaiseksi monta erilaista ja luonnollisen kaunista sävyä. Erilaisista vaaleista ja beigestä, punaisiin ja ruskeisiin, ja jopa mustaa. Kasvivärit peittävät myös harmaita hiuksia, mutta ne jäävän hiukan vaaleammiksi mistä syystä väristä tulee monisävyinen ja hyvin luonnollinen. Peittääkseen harmaat täydellisesti vaaditaan ns. kaksoisvärjäys, jolloin hiukset värjätään kahdesti. Kasvivärit eivät vaalenna, joten tummemmasta vaaleampaan värjäämistä ei voida toteuttaa ekologisesti. Kasviväreillä voi värjätä hiuksia useastikin kasvien hoitavien ominaisuuksien ansiosta. Hiukset ja hiuspohja saavat hoitoa ja hiuksista tulee kauniin kiiltävät ja helposti kammattavat. Koska kasvivärit eivät sisällä kemikaaleja on värin vaikutusaika
pidempi kuin synteettisillä väreillä. Kasvivärin pitää vaikuttaa 20 min - 2 tuntia. Punaiset sävyt tarttuvat nopeammin ja mitä pidempi vaikutusaika, sen syvempi väri. Värjäämällä hiuksia useasti kasviväreillä saa sävystä syvemmän ja intensiivisemmän. Väripigmentit eivät mene hiuskarvan sisään, vaan asettuvat sen ulkopinnalle. Väri pysyy silti niin hyvin, että sen pitää kasvaa pois.
Värjäämällä hiuksesi kasviväreillä synteettisten sijaan säästät myös luontoa. Mereen ei kulkeudu vaarallisia kemikaaleja koska kasvivärit koostuvat ainoastaan eri kasvien osista ja vedestä.
Savivaalennuksella vaalennat hiuksesi luonnollisimmalla mahdollisella tavalla. LaCordier-savivaalennus on Ruotsissa patentoitu ja sitä saa nyt meiltä! Savivaalennus on paljon hellävaraisempi kuin perinteinen vaalennus ja silti sillä saa selkeästi vaaleampia lopputuloksia. Vaalennuksen jälkeen hiukset ovat kauniin luonnollisen vaaleat, eivätkä keltaiset tai oranssit, mitä perinteisellä vaalennuksella usein näkee. Vaalennuksen voi tehdä esimerkiksi raitoina, koko päähän tai latvavaalennuksena.
Hiukset pestään ensin detox-savella, joka syväpuhdistaa ja poistaa kaikki kemikaalijäämät mitä hiuksissa saattaa olla. Sen jälkeen levitetään savi-sooda-vetyperoksidi sekoitus. Tässä ainut synteettinen ainesosa on vetyperoksidi, mutta koska se vaikutuksen jälkeen haihtuu ja muuttuu vedeksi ja hapeksi, niin se ei kuormita luontoa pois huuhdeltaessa. Vaikutusaika on 30-60 minuuttia joten kannattaa varata reilusti aikaa.
Savivaalennuksella vaalennat hiuksesi luonnollisimmalla mahdollisella tavalla. LaCordier-savivaalennus on Ruotsissa patentoitu ja sitä saa nyt meiltä! Savivaalennus on paljon hellävaraisempi kuin perinteinen vaalennus ja silti sillä saa selkeästi vaaleampia lopputuloksia. Vaalennuksen jälkeen hiukset ovat kauniin luonnollisen vaaleat, eivätkä keltaiset tai oranssit, mitä perinteisellä vaalennuksella usein näkee. Vaalennuksen voi tehdä esimerkiksi raitoina, koko päähän tai latvavaalennuksena.
Hiukset pestään ensin detox-savella, joka syväpuhdistaa ja poistaa kaikki kemikaalijäämät mitä hiuksissa saattaa olla. Sen jälkeen levitetään savi-sooda-vetyperoksidi sekoitus. Tässä ainut synteettinen ainesosa on vetyperoksidi, mutta koska se vaikutuksen jälkeen haihtuu ja muuttuu vedeksi ja hapeksi, niin se ei kuormita luontoa pois huuhdeltaessa. Vaikutusaika on 30-60 minuuttia joten kannattaa varata reilusti aikaa.
Intialaisen päähieronnan hyödyt:
Hoidon jälkeen olo on hyvin helpottunut. Olo muistuttaa meditaation jälkeistä tilaa, rentoutunut ja täynnä uutta energiaa. Intialaista päähierontaa ei suositella tehtävän lääkekuurin aikana eikä raskaana oleville. Muutenkin kannattaa aina mainita mahdollisista sairauksista tai allergioista ennen hoitoa.
Hieronta kestää noin 40 min.
Intialaiseen päähierontaan voi hyvin yhdistää jonkun meidän monipuolisesti ravitsevista hiusnaamioista. Hiusnaamion voi tietenkin myös ottaa ilman hierontaa, mutta hieronta tehostaa naamion vaikutusta, ja on ihana kokonaisvaltainen hoito.
Me hoidamme erilaisia hiuspohjan ongelmia puhtailla luonnonaineilla. Tavallisimmat naamiot ovat:
Merilevä tai savi
Turve
Näiden lisäksi voimme myös tehdä hiushoitoja muilla yrteillä, jotka sopivat juuri sinulle.
Energialeikkaus alkaa aina harmonisella, puhdistavalla hieronnalla, joka kestää 20-30min. Yleensä silloin tehdään lyhyempi versio intialaisesta päähieronnasta. Tekninen ja hyvin perusteellinen leikkaus tehdään hiljaisuudessa, jolloin hiuksia kammataan, kammataan ja kammataan. Kammattaessa puhdistetaan pois kuona-aineet, jotka ovat lähteneet hieronnan aikana liikkeelle. Huonot energiat kammataan latvoihin, jotka sitten leikataan pois. Hiukset leikataan omien kasvusuuntien mukaisesti ja pyörteet katsotaan vahvuutena, jolloin leikkauksesta tulee harmoninen kokonaisuus. Sisäinen ja ulkoinen kauneus yhdistyy ja kampaaja on läsnä koko kehollaan ja sielullaan. Energialeikkaus on hyvin nautinnollinen kokemus, joka antaa keholle ja hiuksille uutta energiaa. Hiusten malli pysyy kauniina kauemmin kun hiukset saavat mennä miten itse haluavat
Teemme erilaisia juhla- ja hääkampauksia huolellisesti ja taidokkaasti pitkällä kokemuksella. Myös erilaiset letitykset ja arkikampaukset onnistuvat meiltä näppärästi.
EkoPharma on kotimainen luonnonkosmetiikkasarja, jonka erinomaiset hoitotulokset syntyvät tarkkaan harkituista, hyvin siedetyistä, mutta tehokkaista raaka-aineista. Tuotteissa käytetään kotimaisia marjoja; niistä tehtyjä uutteita ja siemenöljyjä. Näiden lisäksi tuotteet sisältävät kotimaisia, hiuksia ja hiuspohjaa hoitavia kasviuutteita. Tuotteet eivät sisällä mineraaliöljyjä, sulfaatteja eivätkä keinotekoisia hajusteita. Säilyvyyttä edistävät aineet ovat luonnollisia ja hellävaraisia. Tuotteet valmistetaan alusta loppuun Suomessa, suomalaisille hiuksille. Marjat ja kasviuutteet ovat kotimaisia ja tuotteet kehitetään, valmistetaan ja pakataan Helsingissä, Naviterin omissa tiloissa. EkoPharma-tuotteille on myönnetty suomalainen FI-Natura-luonnonkosmetiikkasertifikaatti, joka takaa tuotteiden korkean laadun.
Me Ekosalon Carolinassa käytämme EkoPharman hiustenhoito- ja muotoilutuotteita, ja myymme niitä myös kotikäyttöön.
AM Luonnontuotteet on ekologinen ihonhoitosarja, joka perustuu vanhaan ja nykyaikaiseen yrttitietouteen. Kotimaiset, käsintehdyt tuotteet sisältävät mm. kasviöljyjä, yrttejä, merilevää, vitamiineja ja mineraaleja. Käytämme ja jälleenmyymme AM Luonnontuotteiden shampoita ja muotoilutuotteita. Henkilökohtaiset suosikkimme ovat Yrttishampoo ja Savi-vaha.
Argital on Italialainen ihonhoitosarja, joka sisältää ihanaa, ravitsevaa sisiliaista vihreäsavea. Meiltä saa ostaa Argitalin erilaisia savi-shampoita. Käytämme Argitalin saveja myös erilaisissa hiusnaamioissa.
(tällä hetkellä sivut eivät valitettavasti toimi..)
Copyright © 2024 · Kaikki oikeudet pidätetään · Ekosalon Carolina